Kädentaitoja Tampereella

Blogipostaus laadittu messulippua vastaan.

Eilinen vierähti Tampereen Kädentaitomessuilla Villaviidakon Emman kanssa. Tampereelle saavuttiin jo edellisenä iltana ja itse messuilla hurahti lauantaipäivä ysistä neljään, ihan tappiin ei kertakaikkiaan jaksettu. Päällimäisenä messuista jäi mieleen, verrattuna kahden vuoden takaiseen, lisääntynyt käsinvärjättyjen lankojen tarjonta. Oli myös huippua, että messuilta löytyi nyt myön ulkomaalaisia lankamyyjiä taitavien kotimaisten värjärien lisäksi.

Opiskelijana vähän harmitti, kun en voinut ostaa kaikkea ihanaa, mitä vastaan tuli. Ostamisen sijaan räpsin paljon kuvia, jotta muistan ihanuudet jälkeenpäin ja voin ostaa tarvittaessa netin kautta myöhemmin. Kotiin lähti askartelutarvikkeiden lisäksi paidallinen ihanaa kaksisäikeistä villalankaa Rintalan tilan kojulta. Sain lisäksi matkaseuralta ihanan käsinvärjätyn Petrichorn Yarnsin vyyhdin. Luulen, että nappaan näistä vain puhelimella kuvan Instagramin puolelle, sen verran reissuväsymystä piisaa.

Kertakaikkiaan ihanat messut ja tarjonta vain paranee vuosi vuodelta. Toivottavasti seuraavalla kerralla tähdet asettuvat oikeaan asentoon, jotta päästäisiin messuilemaan koko viikonlopuksi. Yhdessä päivässä ei ehdi kiertämään messuhallia perusteellisesti.

Lauantain kuvasaalis, olkaapa hyvä 🙂

 

ilo2

Louhittaren Luolan Ilmatar lankakauppa ILO:n osastolla

 

31000386247_4ace0002e6_b

Aamulla hetki ennen ruuhkaa…

Taito-lehti

 

Titityy

 

Snurre

 

Skein Queen

 

Suuren Käsityölehden sukkaseinä

44122962210_991f8400a3_h

 

Rva Silmusolmu

45889734542_26ad2adbb1_h

 

Rintalan tila

 

Pethricor Yarns Lankaidean osastolla

 

Walk Collection

45889732622_2d7031c80c_h

 

Pirtin kehräämön uusi sukkapaketti

45889733912_3fc75597bc_h

 

Lumoava

 

Lanitium ex machina

 

Kässäkerho Pom Pom

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

ILO

 

G-Uld

45939142441_02d33a4498_h

G-Uldin osastolta löytyi mainio idea lace-vahvuisten jämälankojen hyödyntämisestä. Paksumman langan mukana värikkäillä pitsilangoilla saa aikaan vaikka liukuväriefektin tai raitoja.

 

Bää Lab, osastolla myös Moar Yarn kehräämässä

3 kommenttia artikkeliin ”Kädentaitoja Tampereella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s