Kolmas

Neuloin kesää vasten itselleni toisen Breathing Space -tunikan, joka on oikeastaan jo kolmas samalla ohjeella neulomani vaate. Ohje on edelleenkin suosikkini, sillä onhan tämä tunika/pusero/paita nyt aivan täydellisen mallinen käyttöä ajatellen.

Omaksi harmikseni en tähän versioon muistanut huomioida käyttämäni langan ominaisuuksia. Pääntien joustinneule olisi pitänyt neuloa pienemmän koon mukaan, jotta pääntie ei olisi venähtänyt käytössä vähän liiankin isoksi. Myös hihoja olisi saanut neuloa pidemmiksi, jotta olisin saanut reilusti pitkät hihat. Lisäksi tunaroin toisen hihan vahingossa pienemmillä resorille varatuilla puikoilla.

Virheistä huolimatta olen pitänyt tätä aina välillä, sillä muutamaa seikkaa lukuunottamatta, tämä on ihana. Eikä hihojen pientä erilaisuutta huomaa, ennen kuin siitä mainitsee. Tosin käytössä joutuu toista hihaa välillä nostelemaan ja toista nykimään alaspäin… Ja en pura enää, sillä unohdin tämän vian valmistumisen ja käyttöönoton välillä, vaikka huomasin tämän jo työtä pingottaessa. …Tai joku voisi sanoa, että vasta työtä pingottaessa.

 

 

Breathing Space 3

Ohje: Breathing Space by Veera Välimäki

Lanka: Holst Garn Coast Uld Bomuld, Värit Redcurrant ja Fairy

Puikot: 3,5 mm ja 3 mm Knit pron koivupyöröt

Fiilis: Epäonnistumisista ei pidä lannistua.

 

 

bs1

Kuva: Ninni Ulmanen

 

43475485735_45af4f1e4d_b

Kuva: Ninni Ulmanen

 

30515399128_b46147b0f0_b

Breathing Space on yksi suosikkiohjeistani, Kuva: Ninni Ulmanen

 

29446362007_b3bc8c347b_b

Kuva: Ninni Ulmanen

 

44334050882_88660253f0_b

Kuva: Ninni Ulmanen