Ennen koulun alkua päätin rohkaistua ja testineuloa kauniin villapaidan, vaikka pysyminen aikataulussa hieman arvelutti. Tuntuu, että harrastustöiden osalta tämä on vaikeaa vielä ainakin koulun loppuun saakka. Mutta, koska paita on taskullinen ja takaa hieman pidempi, eli täydellinen, oli ilmottauduttava testaajaksi ja toivottava mukaan pääsyä. Onnekseni minut valittiin mukaan, vaikka aikataulussa testineulomisesta en voi esittää ansioluetteloa.
Neulominen sujui nopeasti 5 mm puikoilla ja sain inspiraation käyttää samantyyppistä lankayhdistelmää, kuin aikaisemmin Liath – mekkoa neuloessani. Tälläkertaa Isagerin vastaavan pörrölangan sijaan kokeilin Rowanin Kidsilk haze -lankaa Napista ja Nauhasta. Sileämpänä lankana minulla oli pörrön seurana Puffalan Sukka-puffa, jota muuten vielä todistetusti saa Pitsi ja Palmikko -nimisen kaupan kautta. Olen erittäin tyytyväinen sekä Susannan selkeään ohjeeseen, että lankayhdistelmään. Rowanin pörrölanka tuntuu ihoa vasten ehkä aavistuksen pisteliäämmältä, kuin Isagerin vastaava lanka, mutta vain aavistuksen. Paita ei onneksi ole liian karkea käytettäväksi, sillä aluspaitaa on käytettävä jokatapauksessa.
Ohje: Soothsayer by Susanna Winter
Lanka: Puffala Sukka-puffa (väri: Good old days, 327 g) ja Rowan Kidsilk haze (väri: 641 Blackcurrant, 128 g) yhdessä
Puikot: 5 mm ja resoriin 4 mm
Huom! Testattava ohje oli englanninkielinen, mutta käsittääkseni Susanna on kirjoittamassa myös kotimaankielisen käännöksen

Hihat neuloin hieman ohjetta pidemmiksi, koska tykkään reilunmittaisista hihoista. Pitkiä hihoja saa venytettyä takin alta käsiä suojaamaan, jos unohtaa vaikkapa lapaset kotiin. Kuva: Hanna Kyttä

Neuleessa näkyvä lankapako on rakkaan kissani tassutyötä. Tämä meinattiin nimittäin varastaa pediksi. Kuva: Hanna Kyttä

Tässä kuvassa erottuu kauniisti neulotun pinnan pörröisyys. Kuva: Hanna Kyttä

Neule on takaa pidempi, joten takapuolen vilkkumista ei tarvitse pelätä edes pylliessä. Kuva: Hanna Kyttä

Taskut on parhautta, koossa XXL jonka neuloin, taskut neulottiin 19 silmukalla. Jos nyt tekisin jotakin toisin, niin voisin neuloa taskut vieläkin pari silmukkaa leveämmiksi. Kuva: Hanna Kyttä

Kuvia on otettu sekä sisällä, että Hannan avulla ulkona. Kiitos Hanna, käykäähän kurkkaamassa Hanna from Sheeps alley -podcastia Youtubesta, jos ette jo ole käyneet. Kuva: Hanna Kyttä

Neuleessa on pääntienmuotoilu, mikä on nykyään ensimmäinen asia jonka neulottavasta ohjeesta tarkistan, toinen on neulomissuunta. Tämä paita neulotaan ylhäältä alas, joten tämäkin kriteeri täyttyy.

Taskut on parhautta ❤ Kuvat on tälläkertaa napattu ihan kännykän avulla, joten eivät ehkä ole yhtä tarkkoja, kuin normaalisti blogia varten ottamani.